syyskauden esittelytilaisuus 2.9 klo 15. syyskausi alkaa 3.9
SUUR KIITOS TALKOISTA !
Kiitokset myös omasta puolestani muutto ja talkoo väelle, homma hoitu hienosti.
Lastaussillalla on kaksi isoa peiliä, astianpesukone, jääkaappi, listaa ja liukuovikaappi, saa ottaa, ken ensin ehtii, loput lähtee maanantaina kaatopaikalle.
Tesomaa odotellessa, nähdään kesälavoilla :)
Reijo
P. 0400-966490
Virelän sali kesäharjoitteluun tiistaisin
Koska Hervannan sali ei ole enää käytettävissä harjoitteluun vapun jälkeen, on Ikurin Virelän sali varattu Hurmion vapaaharjoittelua varten kuutena tiistaina touko-kesäkuulle kahdeksi tunniksi per ilta:
tiistaisin klo 17.30-19.30 välillä 8.5.-12.6.
Ikurin Virelä
Tuohikorventie 27-29
33340 Tampere
Virpi Koskue (p. 050 3500715 ) tulee avaamaan ovet.
Sisään Virelään kuljetaan takaovesta.
Vapaaharjoittelutunnit on tarkoitettu kaikille halukkaille jäsenille. Omat musiikit mukaan ja yhteisesti sovitaan mitä soitetaan, että kaikki pääsevät harjoittelemaan.
Vanhempi-lapsi -tunteja jatketaan syksyllä
Vanhempi-lapsi -tunnit herättivät mukavasti kiinnostusta. Tälle keväälle tunteja ei enää järjestetä, mutta syksyllä tunti otetaan pysyvästi viikko-ohjelmaan.
Hurmion sisäiset tanssikisat 28.4!
POLKKATUNTIEN SISÄLTÖ
12.4. ja 19.4. Masurkka, polkan pyörintäkuviot
26.4. Tarpeet ja toiveet huomioiden kevään kertaus
Kiitos lumitangoajille!
Kiitos kaikille Lumitangon tekijöille: kilpailijoille, tuomareille ja talkooväelle. Suomalainen SISU näytti taas mistä se on tehty! Onnittelut Matille ja Armille kisan voitosta!
1. Matti Tuominen - Armi Tanskanen Tanssiseura Hurmio Tampere
2. Raine Ristola - Sari Ristola Finland Tango Team Kerava
3. Teemu Simonen - Mari Posti Tanssiseura Hurmio Tampere
4. Jari Kangasmäki - Päivi Laine Tanssiseura Hurmio Tampere
5. Kari Seppänen - Hanna Seppänen Tanssiseura Hurmio Tampere
6. Jarno Kivenvuori - Riikka Toivanen Tanssiseura Hurmio Tampere
Tuomarit
Hurmio vuoden 2011 Susel jäsenseura!
Ote Suselin hallituksen päätöksestä:
"Päätetään valita vuoden 2011 jäsenseuraksi Tanssiseura Hurmio ry Tampereelta.
Hallituksen perustelut: Hurmio on nostanut tanssiseuratoimintaa aivan uudelle tasolle.
Seuralla on monipuolista toimintaa aina perusvalmennuksesta kilpailutasolle saakka.
Seura noudattaa myös perinteitä mm. järjestänyt Wanhan Tangon kilpailut ja järjestää niitä jatkossakin SM-tasoisena.
Seuran tiedotus, järjestelyt ja organisointi ovat ensiluokkaisia ja Hurmio on kasvanut kaikin puolin vaikuttavaksi seuraksi Suomessa."
HYVÄ ME!!!
UUSI SÄHKÖPOSTIOSOITE HURMIO@HURMIO.FI
Kysy/kommentoi/ehdota - mitä vaan! Uusi sähköpostiosoite hurmio [at] hurmio [dot] fi palveluksessasi.
Myös Palaute -osio toimii edelleen ja sitäkin kautta voit lähettää terveisesi.
Ollaan yhteyksissä!
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- seuraava ›
- viimeinen »
