Antti Törmänen
Puhelin:
040-7089167
Tanssille hurahtanut ex-jääkiekkoilija. Aloitin tanssiharrastukseni aktiivisesti muutama vuosi sitten ja siitä lähtien olen käynyt opiskelemassa tanssia Suomen huippu opettajien johdolla, isoja leirejä vuodessa tulee kymmeniä. Nykyään viikonloput menevätkin tanssin parissa joko kursseilla tai ohjauksissa ympäri Suomen. Kierrän myös ahkerasti Etelä-Suomen tanssilavoja. Ohjaan tällä hetkellä Tampereella Tanssiseura Hurmiossa mm. lattareita ja fuskua. Tanssiessani pyrin luovaan hullutteluun ja musiikintulkintaan. Mielestäni tanssissa tärkeintä on parin yhteinen kemia sekä selkeä ja saumaton vienti-seuraaminen.
Kuva:
Tapahtumia
28.07.2012
09.08.2012
15.09.2012
