Pirjo Henttu

Puhelin: 
040-5519197

Nuorena tyttönä 70-luvulla lähdin ison siskon innostamana Tirvan kesälavalle tansseihin. Ja pojathan tanssittivat niin, että koukkuun jäin. Myös muut Kouvolan seudun lavat ja tanssipaikat tulivat silloin tutuiksi. Eli perinteiset lavatanssit olen oppinut luomumenetelmällä (miten mies vie, siten nainen tanssii).

Nykyisen tanssiparini (aviomies Markku) kanssa on yhteistä ”ruusuilla tanssimista” takana jo yli 25 vuotta. Varsinaisen tanssiharjoittelun ja todellisen treenaamisen aloitimme kuitenkin vuonna 2008. Kilpailemiseen lipsahdimme mukaan muutaman Lavatanssi cup kisan kautta vuonna 2010. Hieman kisamenestystäkin on saatu maistaa ja nälkähän kasvaa tunnetusti syödessä, joten edelleen oman tanssin kehittämiseen löytyy motivaatiota…treeniä, treeniä, kovaa treeniä.

Olen perinteisten lavatanssien kannattaja, erityisesti tangon, mutta myös valssin ja foksin. Vaikka fuskaankin mielelläni, olen ehdottomasti sitä mieltä, että foksi on kärsinyt turhaan inflaation tanssilavoilla fuskun myötä…perinteinen foksi nousuun!

Kuva: