Jarno Jokela

Puhelin: 
040-5009615

Olen Suomen tanssiurheiluliiton kouluttama tanssivalmentaja, korkeakoulutettu liikunnanohjaaja ja sensomotoriikan asiantuntija. Tieni tanssivalmentajaksi kulki 11-vuotiaana aloitetun tanssiurheilun harrastamisen kautta. Kilpailin neljällä vuosikymmenellä. Parisalsa, karnevaalisamba ja lavatanssit tulivat kuvioihin 90-luvun lopulla.

Tanssivalmentajana olen toiminut vuodesta 1996 ja pyörätuolitanssivalmentajana vuodesta 2010. Bailatinon toin Tampereelle vuonna 1997. Valmennan kaikentasoisia ja -toimintakykyisiä tanssijoita vauvasta vaariin. Ryhmävalmennuksen lisäksi luennoin ja annan yksityistunteja myös ammattilaisille.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri myönsi vuonna 2016 eettisen työn palkinnon työstäni valmentajana pyörätuolitanssin parissa.

Kuva: