Jarno Lehtonen

Puhelin: 
044-3466038

Aikanaan tanssikurssille lähdin ajatuksella, että osaisi perustansseja edes kohtalaisesti. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja halu oppia oli kova. Tämän jälkeen erilaisia tanssikursseja on käyty paljon.
Ohjaamisen pariin päädyin sattumalta ja sekin vei mukanaan. Olen saanut opettaa seuratanssia monille eri tasoisille ihmisille ja päässyt kokeilemaan myös kilpatanssin opettamista. Koulutukseltani olen tanssinopettaja (STOL ry).
Lisäksi olen opiskellut Latinobic-ohjaajaksi, muutaman kurssin tanssipedagogiikkaa Oulun avoimessa AMK:ssa, käynyt Fusku-valmentajakoulutuksen ja useampia SUSEL:n järjestämiä teemoja eri aiheista.

Kuva: