Jennina Färm

Tanssiurani alkoi jo kolmivuotiaana kansantanssi tunneilla. Sitä tuli jorailtua semmoset vaatimattomat 13 vuotta, kunnes sydämeni valtasi ensirakkauteni, west coast swing, vuonna 2011. Se olikin sitten menoa sen jälkeen. Kolme vuotta myöhemmmin löysin itseni toteuttamassa haavettani, jota en ollut aikaisemmin edes uskaltanut sanoa ääneen. En edes kertonut äipälleni ennen kuin hakupaperit olivat lähetetty, eikä päätöstä voinut enään perua. Kunnes sitten soitin ja kerroin, "Äippä, minusta tulee tanssinopettaja!"

Opettajana minulle on tärkeä luoda turvallinen ympäristö oppia. Se, että oppilaani luottavat minuun on ensisijaista. Tekniikka on lempilapseni, mutta se yhdistyy tunneillani mielekkäisiin juttuihin. Tunneillani korostan paljon parin välistä yhteyttä, mutta soolotekemisellä on paljon vaikutusta siihen, joten tunneillani pääset monesti tekemään myös yksin asioita.