Yleiset käytännöt

Parinvaihto

Ryhmissämme toimii parinvaihto eli et tarvitse omaa paria mukaan tanssitunnille - paitsi konkariryhmissä. Kannustamme kaikkia pareja parinvaihtoon, koska se kehittää parityöskentelytaitoja. Parinvaihto ei kuitenkaan ole pakollista. Erityisesti tangoryhmissä suuri osa tanssijoista tanssii mieluiten oman parin kanssa, joten näissä ryhmissä kannattaa varautua siihen, että paria vaihtavien osuus on pienempi kuin muissa ryhmissä.  

Harjoitusryhmän valitseminen

Maksamalla kausimaksun voit osallistua kaikkiin Hurmion järjestämiin säännöllisiin viikkoryhmiin. Saman lajin eri tasoryhmiin on mahdollista osallistua, toki oma taitotaso tarkkaan arvioiden.

Pääsääntöisesti kaikki Hurmion Perustason ryhmät ovat kestoltaan yhden kauden mittaisia. Mikäli motivaatiota ja innostusta riittää, voi käydä saman ryhmän kertauksena uudestaan. Keskitaso- ja Haastava -ryhmään siirrytään, kun taidot ja tiedot ovat karttuneet riittävästi. Vaativa -ryhmissä pitää olla mukana oma pari.  

Värit vs. tasoryhmät:
Vihreä = Perustaso
Sininen = Keskitaso
Punainen = Haastava
Musta = Vaativa
Sininen/punainen = Keskitaso/Haastava
Punainen/musta = Haastava/Vaativa  

Harjoituksiin osallistuminen

Syys- ja kevätkauden ensimmäisellä harjoitusviikolla kaikissa ryhmissä on avoimet ovet (maksuton tutustumisviikko ei siis koske kesäkautta). Harjoitusryhmiin saa tutustumisviikon aikana osallistua vapaasti ja ilmaiseksi. Kävijämäärät kuitenkin kirjataan myös ensimmäisellä viikolla, joten teethän automaatilla osallistumismerkinnän ryhmiin joihin osallistut. Osallistujien nimiä ei rekisteröidä eikä ennakkoilmoittautumista tarvi tehdä. Toisesta viikosta eteenpäin tulee ryhmässä kävijällä olla suoritettuna ennen ryhmään tuloa kausimaksu tai sitten hänen tulee suorittaa kertamaksu. Kauden aikana harjoitusryhmään osallistumismerkintä tehdään Hurmion automaatilla (=Hurmonaattori) ilmoittautumislomakkeen numerokoodia tai jäsenkortin viivakoodia käyttäen. Olethan paikalla tunnin alkaessa. Myöhässä tuleminen voi aiheuttaa mm. uudelleenjärjestelyä parinvaihtosysteemin kanssa. Annathan myös edellisen ryhmän lopettaa tunnin rauhassa ennen kuin tulet saliin sisälle.

Yhden harjoitustunnin kesto on 1 h 10 min ja tuntien välillä on 10 min tauko. Tunnit alkavat klo 17:40 ja päättyvät klo 21:30.  
Kiirastorstaina 29.3.2018 ei pidetä tunteja.
Kevätkausi alkaa 15.1.2018 ja päättyy 27.4.2018.

Automaatti (Hurmonaattori)

Hurmonaattori rekisteröi osallistumisesi harjoitustunnille,  näyttää maksutilanteen sekä tulostaa jäsenkortin maksujen rekisteröidyttyä. Automaatti välittää ryhmiin ilmoittautuneiden määrän reaaliaikaisesti ohjaajille ja tunneilla suoritetaan myös tarkistuslaskentaa. Automaatin käyttöön saa opastusta.  

Automaatin käyttö kausimaksun suorittaneille Saapuessasi Tanssikeskukseen, naputtele ilmoittautumislomakkeessa oleva numerokoodi tai jäsenkortissa oleva viivakoodi automaatin koodinlukijaan. Automaatti näyttää oikeassa yläkulmassa kausimaksusi tilanteen ja näyttää ruudulla kaikki kyseisen päivän harjoitusryhmät. Valitse sormella ryhmät, joihin päivän aikana osallistut, ja paina "OK".

Jos haluat myöhemmin muuttaa valintojasi, naputtele numero tai näytä koodia uudestaan automaatille. Tämän jälkeen voit lisätä tai poistaa valintoja. Kun kausimaksusi on rekisteröitynyt Hurmion järjestelmään automaatti tulostaa jäsenkorttisi samalla, kun ilmoittaudut harjoitusryhmään ensimmäistä kertaa maksun rekisteröitymisen jälkeen. Mikäli maksat osan kausimaksusta liikuntaseteleillä voi maksun rekisteröityminen kestää useamman päivän.

Jos automaatti ei lue jäsenkortin viivakoodia, voit näppäillä jäsennumerosi myös automaatin numeronäppäimistöllä. Paina numeron jälkeen rivinvaihtoa (enter).

Vinkki: tallenna jäsennumerosi esimerkiksi kännykkään!  

Automaatin käyttö kertamaksulla

Jos osallistut ryhmään kertamaksulla, aloita automaatin käyttö painamalla sormella "KERTAMAKSU" nappia. Valitse tämän jälkeen ryhmät, joihin osallistut ja lopuksi "OK". Suorita kertamaksu ryhmän ohjaajalle. Avointen ovien aikana kertamaksua ei luonnollisesti suoriteta, mutta valitse kuitenkin kyseinen maksutapa, jos et ole jäseneksi ilmoittautunut.

Vaatetus Tanssitunnille kannattaa pukeutua itselle mukavan tuntuiseen vaatetukseen huomioiden sen, että usein tanssiessa tulee lämmin. Kengiksi kannattaa valita sellaiset, jotka ovat mukavat jalassa. Kengän pohja on hyvä olla tarpeeksi taipuisa ja pohjamateriaali ei saisi olla liian tahmea eikä liian liukas. Naisten kannattaa välttää kovin teräväpiikkisiä korkokenkiä kanssatanssijoita ajatellen. Vesipulloa ja pyyhettä kannattaa pitää mukana, jos niitä kokee tunnin aikana tarvitsevansa.
Vakuutukset Seuralla ei ole vakuutuksia jäsenilleen mahdollisten loukkaantumisten varalle, joten jokaisen tulee itse huolehtia tarpeelliseksi katsomansa vakuutusturvan hankkimisesta.
Vapaavuoro Vapaavuorot on tarkoitettu vapaaseen omatoimiseen harjoitteluun. Ryhmissä ei ole ohjaajaa. Ota mukaan omat musiikit. Äänentoistolaitteistojen ohjeet löytyvät salien seiniltä.